Kamarimusiikin huiput tulevat jälleen

16.4.2015

Kamarimusiikin huiput tulevat jälleen

©Virpi Aaltonen / Oi ihana Naantali teksti ja kuvat (ellei toisin mainita)

Jos olet onnekas, voi syksyn venereissulla korviisi kantautua sellon kauniita säveliä. Arto Noras se siellä harjoittelee. Hän on Naantalin Musiikkijuhlien perustaja ja kansainvälisesti arvostettu sellotaiteilija.

- Päätän kesäkauden viikonloppupurjehdukseen Turun saariston Seiliin. Ankkuroin hiljaiseen lahteen ja harjoittelen matkasellolla luonnon keskellä, Noras kertoo myöhäissyksyn retkistään.

Vene on hyvä paikka tehdä töitä. Kaikki on kompaktisti käden ulottuvilla ja luonnon keskellä soittamiseen pystyy keskittymään. Veneessä sadepäiväkin on Noraksen mukaan juhlapäivä.

-  Muistatko viime syyskuun kovan myrskyn? Olin silloin ankkurissa Seilin lahdella. Puuskittainen myrskytuuli katkaisi saarelta sähköt ja vene keikkui rajusti. Oli erikoinen kokemus olla säkkipimeässä. Tuntui kuin olisi kellunut avaruudessa.

Turussa syntyneen sellistin juuret ovat tiukasti kiinni Naantalin saaristossa: jo vauvana hän vieraili isovanhempiensa kesähuvilalla Naantalin Merimaskussa. Siellä syttyi rakkaus saaristoon ja purjehtimisesta tuli tärkeä osa elämää. Noras viettää lähes kaikki lomansa veneessä. Hän on ylittänyt Atlantin ja joulupurjehdus Karibialla on jo 25-vuotinen traditio. Juttelemme Noraksen muusikkoelämästä hänen kotonaan Helsingin Jollaksessa. Työhuoneen ikkunasta näkyy meri - tottakai.

 

Kun isä toi selon

Noras oli 5-vuotias, kun Helsingin kaupunginorkesterin fagotisti-isä kantoi sellon kotiin.

- Tämän tyyppiset ammatit on aloitettava aikaisin ja niihin kasvetaan sisään. Soittamisesta tulee kiinteä osa elämää ja musiikki on aina etusijalla. Musiikki on niitä harvoja asioita, joita voi tehdä lapsesta vanhukseksi saakka.

Kuva: Naantalin Musiikkijuhlat.

Isän soitinvalinta oli napakymppi, sillä lahjakkaasta pojasta kasvoi kansainvälisesti arvostettu sellisti. Uraan mahtuu kilpailumenestystä ja esiintymisiä solistina maailman merkittävimpien orkestereiden ja kapellimestareiden kanssa. Solistin työ on yksinäista ja vaatii kurinalaisuutta: hän harjoittelee yksin ja matkustaa yksin. Maailman ympäri on lennetty moneen kertaan ja edelleen, kohta 73-vuotta täyttävän muusikon kalenteri täyttyy konserteista ja opetustyöstä.

 

Miksei perustettaisi musiikkijuhlia?

Naantalin Musiikkijuhlat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1980. Nyt 36 vuotta myöhemmin juhlat tunnetaan korkealaatuisesta ohjelmastaan ja esiintyjistään.

- Mietin, että miksei perustettaisi musiikkijuhlia. En voisi kuvitella parempaa paikkaa kuin Naantali. Luostarikirkko soi kauniisti ja akustiikka on hyvä. Usein musiikkijuhlat kaatuvat rahan puutteeseen, mutta meillä on ollut hyviä voimia tukena. Naantalin kaupunki on ollut alusta lähtien myönteisesti mukana. Kultaranta tuo oman ainutlaatuisen leimansa tapahtumaan. Presidentit ovat osallistuneet juhliin ja olemme saaneet luvan järjestää konsertteja Kultarannan puistossa, Noras kiittelee.

Musiikkijuhlien ohjelmat syntyvät monen mutkan kautta. Joskus joku peruu tulonsa ja ohjelman joutuu miettimään uudelleen. Joskus tulee sairastumisia eikä tilalle löydy korvaavaa esiintyjää. Välillä kompromissien teko harmittaa Norasta. Suuri osa soittajista tulee ulkomailta ja kiitos Noraksen hyvän verkoston, he ovat alansa huippuja.

- Valitsen musiikkijuhlille ainoastaan kokeneita taiteilijoita, jotka ovat tottuneet esitettäviin teoksiin. He harjoittelevat etukäteen itsekseen ja Naantalissa on noin kolme harjoitusta.

- On helppo saada tulijoita Naantaliin. Eikä tarvitse toista kertaa kysyä, haluavatko he tulla uudelleen. Vielä ei ole tullut vastaan esiintyjää, joka ei haluaisi tulla tänne, Noras iloitsee.

 

Aijai sentään!

- Naantali on yksi Suomen suosituimmista kesäkaupungeista ja Suomen vanhinta kulttuuriseutua. Se näkyy kaikkialla. Musiikkijuhlien vieraat viehättyvät paikasta, miljööstä ja tunnelmasta. Meren läsnäolo on extrabonus. Talvikonserttien aikaan jäätynyt meri on elämys, minullekin. Täällä on kansainvälisyyttä, eksklusiivisuutta ja aitoutta, Noras kehuu.

- Käyn mielelläni erilaisissa rantapaikoissa. Viime syksynä ajoin taksilla Los Angelesin alueen merkittävimmälle marina-alueelle Marina del Reylle. Aijai sentään, ei täällä vielä ole kaikkea, tulisivat Naantaliin katsomaan, ajattelin. Ympäristö ei vetänyt vertoja Naantalille.

 

Syntymäpäiväsankareiden musiikkia

Tänä vuonna Musiikkijuhlilla juhlitaan 80-vuotiasta Aulis Sallista ja Jean Sibeliusta, jonka syntymästä on kulunut 100 vuotta.

- Aulis halusi säveltää Musiikkijuhlille teoksen uruille ja pianolle. Ralf Gothóni soittaa pianoa yleisön edessä ja Kari Vuola urkuja yleisön takana. En käsitä miten se toimii, kun he eivät näe toisiaan. Mutta Auliksen mukaan se onnistuu ja luotan siihen. Odotan esitystä uteliaana.

Noras kehuu Sallista hyvin kansainväliseksi ja monipuoliseksi säveltäjäksi.

- Hän on säveltänyt paljon teoksia kuorolle, orkesterille ja solisteille, oopperasta lähtien. Hän on monipuolisempi kuin useampi muu nykysäveltäjä tai jopa klassiset vanhat säveltäjät.

Musiikkijuhlien harjoitusaikataulusta löytyvät Noraksen 10 konserttia ja 28 harjoitusta eri kokoonpanojen kanssa. Kaikkiaan konsertteja, harjoituksia ja tilaisuuksia on yhteensä 130. Kuva: Liisa Mattila.

Esityksessä näyttävä koko ura, kokemus ja osaaminen

Ensi kesänä Noras selloineen esiintyy 10 Musiikkijuhlien konsertissa. Jännitys on osa muusikon ammattia. Jännittääkö sinua vielä näin monen vuoden jälkeen?

- Luulen, että kaikkia jännittää. Jos haluaa antaa kaikkensa suoritukselle, täytyy valmistautua hurjasti. Silloin voi tulla epäröintiä, epäonnistumisen pelkoakin. Lyhyessä esityksessä on näyttävä koko ura, kokemus ja osaaminen. Kun haluaa saada jotain erityistä aikaan, silloin koko keho terävöityy ja yleensä kaikki menee juuri niinkuin pitääkin.
 

Koe Seili ja Noraksen konsertti

Koe elämyksellinen merimatka Seilin saarelle ja nauti kauniista musiikista keskellä saaristoa. Lue lisää täältä.

Tutustu Naantalin Musiikkijuhlien ohjelmistoon. Lippuja myy Naantalin Matkailu ja Lippupiste.