Lux Gratiae runoilee, vaeltaa ja tutustuu Janssonin Muumeihin

21.10.2014

Lux Gratiae runoilee, vaeltaa ja tutustuu Janssonin Muumeihin


- Pimeänä vuodenaikana tarvitaan joitain valoisaa, toteaa Anu Anttila Naantalin kulttuuripalveluista. Anulle valoisa tarkoittaa iloa, hiljentymistä, kauneutta ja hyvinvointia. Sitä kaikkea tarjoaa torstaista sunnuntaihin kestävä Lux Gratiae -tapahtuma. Anu on ollut suunnittelemassa monipuolista ohjelmaa.

- Halusimme täksi syksyksi jotain aivan uutta ja innostuimme runoista. Näin sai alkunsa Runokuppi, kolmen vartin runonautinto naantalilaisissa kahviloissa. Helsingin Kirjamessut järjestetään samaan aikaan ja silti viisi nykyruonoilijaa halusi tulla Naantaliin! Siitä olen todella iloinen.

Lauantaina Juha Kulmala, Kristiina Wallin, Tommi Parkko ja Tiina Lehikoinen lukevat runojaan. Sunnuntaina on vuorossa Mirkka Mattheiszen.

Runoilija Mirkka Mattheiszen. Kuva: Kaarinan kaupunki.

- Hienoa, että saimme hänetkin mukaan. Mirkan esikoisteos Kuvittele reuna julkistettiin kuun alussa Turun Kirjamessuilla, ja se palkittiin Runo Kaarina 2014-palkinnolla. Mirkalla on vahva tunneside Naantaliin, entiseen kotikaupunkiinsa, jossa hän edelleen mökkeilee ja opettaa Naantalin opistossa, Anu kertoo.

Jaakobin kävely ja muumifilosofiaa

Ennen lauantain runohetkiä voi nauttia liikunnan ilosta Pyhän Jaakobin kävelyllä. 25 kilometriä pitkä reitti mutkittelee Naantalin kirkolta Rymättylän kirkolle pääosin rauhallisia teitä pitkin. Ilmoittautuminen numeroon 040 765 3252 / Armonlaakson vaeltajat ry.

Sirke Happonen tuntee Muumit. Kuva: HY/Linda Tammisto.

Torstaina on tarjolla ajatuksia herättävää hyvänolon filosofiaa. Tietokirjailija, yliopistonlehtori FT Sirke Happosen esitelmä Muumihahmot kirjoissa, meissä ja muissa pohdiskelee, millaisia olivat Tove Janssonin alkuperäiset muumihahmot ja mitä ne kertovat meistä ja maailmastamme. Sirke on kirjoittanut mm. Muumioppaan, väitellyt Janssonin muumikirjojen kuvituksista ja kääntänyt Janssonin vain 14-vuotiaana kirjoittaman esikoiskirjan Seikkailu merenpohjassa.

- Lux Gratiae järjestettiin ensi kerran vuonna 2012 ja siitä tuli samantien joka syksyinen traditio. Näin toteutui unelma tehdä alueen keskiaikaista historiaa tunnetuksi ja tiivistää saariston kulttuuriosaajien yhteistyötä, Anu iloitsee.

Lux Gratiae järjestetään 23.-26.10. Tarkka ohjelma löytyy täältä.

Ohjelmassa on myös kaksi huikeaa konserttia: Lux Gratiae - improvisoituja musiikkielämyksiä