Lux Gratiaessa jälleen huippuohjelmisto 1/2

13.10.2015

Lux Gratiaessa jälleen huippuohjelmisto 1/2

Naantalin Valon juhla eli Lux Gratiae 22.–25.10. piristää jälleen syksyä huippuohjelmistolla. Yksi esiintyjistä on Absolute Girls -selloduon Helena Plathán.

- Naantali on minulle erittäin tuttu paikka. Ollessani 5-vuotias, opetti isäni sellisti Jouko Paavola sellonsoittoa Naantalin musiikkileirillä. Siellä minäkin soitin. Istuin suolakurkkupurkin päällä rusetti päässä. Isäni oli tehnyt minulle alttoviulusta sellon, koska tarpeeksi pieniä soittimia ei ollut tarjolla. Siitä on kuvakin, nauraa puhelimitse tavoitettu Helena kertoessaan ensimmäisestä julkisesta esiintymisestään.

Noista vuosista on jo kulunut aikaa ja Helenasta on kasvanut ahkerasti esiintyvä  ammattimuusikko. Hänen kokoamansa naiskvartettti akustisille selloille on tullut tutuksi monille klassisen musiikin ystäville. Yleisö tuntee hänet nimellä Helena Paavola. Valmistuttuaan myös muotisuunnittelijaksi, Helena otti käyttöön äitinsä tyttönimen Plathán.

 

Sähkösellot ja konepoppia

Reilu vuosi sitten Helena ja lapsuudenystävä Seeli Toivio ostivat sähkösellot ja innostuivat konepopista.

- Olen koko ikäni soittanut akustista selloa. Sähkösello on tuttu, mutta samalla tavallaan uusi. Sen soittamiseen ei suhtaudu konservatiivisesti, vaan se on tuonut mukanaan uusia ajatuksia ja ideoita. Ja elämyksiä esityksiin. Esitämme klassisen ajan teoksia, mutta tulokulma on uusi kun lisäämme taustalle sähköisen popin.

Helena kertoo aiemminkin kokeilleensa sähköselloa, muttei saanut niistä ahaa-elämystä.

- Löydettyämme hyvät soittimet, tuli sähköselloista hyvä tunne, onhan niillä soittaminen uusi kokemus. Ääni muotoutuu sähköisesti ja on helpommin äänimiehen muokattavissa. Näin saamme mahdollisuuden käyttää luovuutta uudella tavalla ja kokeilla rohkeasti uusia asioita.

Helenalla ja Seelillä on pitkä yhteinen historia. He tutustuivat, kun Helenan perhe muutti Oulusta Lahteen.

- Isäni on meidän molempien ensimmäinen sellonsoiton opettaja. Soittamisen aloitimme 3–4 -vuotiaina ja olemme olleet monessa mukana.

 

Tärkeä Naantali

Naantalista on tullut Helenalle tärkeä paikka ja hän käy täällä useamman kerran vuodessa.

- Kaksoissiskoni Riitta Hammarberg soittaa Turun Filharmonisessa orkesterissa ja Naantalissa asuu sukulaisia. Naantali on kaunista aluetta. Olemme veneilleet paljon Rymättylän saaristossa ja luonto on siellä äärettömän kaunis. Pidän myös vanhan kaupungin satamasta. Minulla on paljon kivoja muistoja Naantalista, Helena kuvailee.

- Myös Naantalin Musiikkijuhlien Arto Noras on tuttu. Hän ei tosin ole opettanut minua Sibelius Akatemiassa, mutta Noraksen oppilas Raimo Sariola oli yksi opettajistani.

Helenan ja Seelin Absolute Girls -selloduo esiintyy Naantalin kylpylässä perjantaina 23.10. Konsertin promokuvassa kaksikko on pukeutunut sähäköihin mustiin nahkahousuihin. Kuvastaako asu tulevaa esitystä?

- Voi siinä kuvassa on väärät soittimet. Odotas vähän niin laitan sinulle toisen kuvan. Siinä näkyvät oikeat soittimet ja olemme pukeutuneet Jukka Rintalan upeisiin iltapukuihin. En tiedä vielä, näkeekö Naantalin yleisö meidät rokahtavissa asuissa vaiko iltapuvuissa. Ties vaikka molemmissa! Se jääköön yllätykseksi, nauraa Helena.

ps. Muista myös nämä upeat Lux Gratiaen musiikkielämykset:

24.10. Stella Splenders - Loistava tähti. Ensiesityksenä keskiaikaista musiikkia ja tarina nuoresta Pyhästä Birgitasta. Naantalin kirkko.

24.10. Tunnelmallinen ja samalla energinen Oh Happy Day -gospelkonsertti Merimaskun kirkossa. Kanttori Tiina Lustig säestää lauluyhtye Liitto Emsembleä.

25.10. Lastenkonsertti Rymättylän seurakunnan 680-vuotisjuhlassa. Esiintyjinä mm. Virpi Vähäpassi-Viljasen lapsikuoro sekä veljekset Kolehmainen & vaskisoittimet.

Lippuja konsertteihin Naantalin Matkailusta.

Ensi viikolla Oi ihana Naantali -blogi tutustuu Lux Gratiaen muihin tapahtumiin.