Trumputtaja ja Iltavesper 1.6.-31.8.2018

Iltavesper kiirii yli kaupungin

Vähän ennen kahdeksaa Trumputtaja rummuttaa Naantalin Kaivohuoneen kulmalla 1800-luvulta olevan nuotin mukaan. Rummutuksen välissä kuultavat sanat ja teksti ovat vanhaa suomen kieltä ajalta, jolloin Naantalissa rummutettiin kuulutuksia. Sen myötä kansa hiljenee kuuntelemaan kaupungin ylle kiiriviä iltavesperin sointuja.

Iltavesper soitetaan Luostarikirkon tornista 1.6.–31.8.2018 joka ilta klo 20 kolme kertaa, kolmeen eri suuntaan: presidentille, kaupungille ja merelle.

"Toimeellinen päivä on taas kääntyny ehtoks, askaret tehty palkolisilt, isännält ja emännält on peräänkattomine ohitettu ja aurinkoki menos nukkuma. Ehtovesperi soiteta kello kahreksalt, hiljentykä sen eres." - Trumputtaja -

Parhaat hetket, ryhmäretket